torstai 29. joulukuuta 2016

Joulukuun alku ja sen mietteet

Joulukuun alussa heräsin innoistukseen kirjoittamaan taas, mutten omista edelleen omaa tietokonetta joten turvauduin kännykän muistilistaan. Myöhemmin unohdin kirjoitukset kännykkään ja matkustaessani lomalla takaisin Hyvinkäälle löysin kirjoitukset uudelleen. Lopulta päätin kirjoittaa asiat puhtaan raa'asti blogiin kaikki, mitä oli noussu ajatuksiini marraskuun ja joulukuun vaihteessa. 

Luin kerran kirjasta, että kukaan ei voi koskettaa samanlailla. Se on hyvä, koska ties mitä muistoja toisen ihmisen kosketus voisi tuoda. Valitettavasti muistan hyvin kaikki hyvät asiat ja sitä paremmin huonot.

Kerran toivoin, ettei aika koskaan enää liikuisi. Voisin olla nousematta, mutta minun on valitettavasti pakko liikkua ajan mukana.

Vapinaa, katsomista lukkoon, katsomista käsiin, ihmisten kuuntelua, pääni kuuntelua, ole hiljaa, katse käsiin, nouseminen, lukon avaaminen, käsien pesu kahdesti, ulos vessasta ja takaisin ihmisten katseiden alle. Kuuleeko hekin, mitä minä kuullen?

Mitä sä nyt aiot?
 - Itkeä, huutaa ja edetä.


Joskus ajattelin aina, että kun romahdan nii kaadun maahan ja odotan jonkun tulevan nostamaan minut. Tajusin, ettei rakkaus ole sitä. Se on pikemminki sitä, että toinen estää kaatumasta.

Voi kulta pieni, sinulla on aina tilaa tulla juomaan teetäni, katsomaan kynttilöitä ja nukkumaan viereeni.