keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Mitä kuuluu kultapieni?


Palasten silittelyä ja uudelleen kokoamista. Olen monta kertaa korjannut itseäni, joten miksen olisi kykenevänen siihen uudelleen? Korjaaminen tapahtuu kuin lukeminen. Jotkut lukevat nopeasti ja jotkut taas sen sijaan vähän hitaasti. Ehkä minäkin korjaanun hitaasti vaikka luenkin nopeasti?



Olen alkanut kirjaa iltaisin pieneen vihkoseen vain hyviä asioita päivän aikana, että tiedostaisin helpommin elämäni hyvät asiat. Auttaa hieman silloin, kun rypee omassa kyynelvirrassaan ja miettii onko elämässä enää mitää positiivista.



Useimmiten tiedostan, että asiat ovat minun kohdalla (nykyään varsinkin) harvinaisen hyvin. Valitettavasti mieli ja keho on toista mieltä, minkä takia tunnen usein kuinka kyyneleet valuu poskia pitkin ja joskus ajatukset nousee kuiskaten mieleen, mitkä luuliin jo kerran jättäneeni taakseni.



Leikkasin taas yhtenä päivänä hiukset, että pääsisin viimein tästä yhdestä tukahduttavasta tunteesta eroon. Undercut (underKATTI) tuntuu ihanalta niskassa, vaikka hiukset on muualta lyhyet etten pääse valitettavasti laittamaan teinimäistä korkeaa nutturaa ja esitellä kattiani kaikille.


Tajusin, että alan olla älyttömän tyytyväinen kehostani. Huomasin eräänä päivänä sen, kun sain innostuksen heittää kaikki turhat vaatteet pois. Kokeilessani entisiä farkkuja totesin nopeasti, että olen lihonnut niin ettei mikää niistä tahtonut mennä ylös enää. Katselin kehoani hetken ja tajusin, että olen aina ollut enemmän tyytyväinen kehooni silloin kun kylkiluuni eivät ole kuultanut esiin. Joskus tulee kumminkin oloja, että olisinko kauniimpi silloin kun olisin yhtä hoikka kuin kauppakeskusten mallinuket. Silloin menen sitten kotiin ja riisun paidan pois, jonka jälkeen katson uudelleen kehoani ja hymyilen. Hymyilen, koska silloin tunnen olevani luonnollisen mallinen ja kaunis omasta mielestä.




Olen viettänyt älyttömän ihania hetkiä ystävien kanssa ties missä ja puhunut ties mistä. Olen myös todennut, että olen alkamassa antaa ihmisten oikeasti tulla lähelle vaikka se vähän myös pelottaa minua.



Rakastan vasenta kättäni nyt kauheasti ja jotenki haluan esitellä sitä kaikille jatkuvasti, mutta eikös se ole normaalia kun ensimmäinen tatuointi on hakattu kehoon?



 Joskus mietin kun katson kuollutta kaktustani ja rikkinäisiä sukkiksiani, että miksi ihmiset ovat kiinnostuneita kuullemaan mitä minulle kuuluu. Joskus haluisin enemminki olla itse hiljaa ja kuunella hymyillen, kun muut kertoisivat minulle mitä kaikkea omituista ovat ajattelekkaan päivän aikana. Joskus mietin jopa teistäkin, että miksi te jaksatte lukea minun blogiani. Kertokaa! Olen utelias kuulemaan!

Olisin utelias kuulemaan, että mitä kivaa ja positiivista just SULLE kuulluu. Kertokaa uteliaalle! Aiheella ei ole väliä, koska haluaisin vain tietää mikä sai sinut viimeksi hymyilemään. Oliko se jonkun katse vai netin syöväreissä ollut hauska kissavideo.

4 kommenttia:

  1. Pidän sun blogin visuaalisesta puolesta paljon ja sun kirjotustyylistä, siksi luen~~ ja mitä positiivista, ilta parhaan kaverini kanssa saa aina hymyilemään~

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!ihanaa kuulla, että kirjoitus mielyttää ja visuaalinen puoli myös! ^^ ♥

      Poista
  2. Tykkään sun kirjoitustyylistä, aiheista mihin pystyn hyvin Samaistumaan oman kuntoutukseni ohella :) Kuvat on tosi kauniita ja mielenkiintosia, itseasissa kaikki mitä nään ja luen saa mun mielenkiinnon nousemaan.

    Mulle kuuluu tällä hetkellä ihan jees,mielialat pysyneet vielä tasaisina ja odotan iltapäivää että pääsen näkemään ystävää. ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih ihanaa! Siis on aivan mahatavan ihanaa kuulla, että teksteihini voi samaistua eikä ne kuullosta vaan yksinäisen olennon epämääräisiltä valituksilta elämästä. Varsinkin arvostan kirjoituskehujen lisäksi myös kuvien kehumista, kiitos ♥ toivottavasti mielialat tulee pysyy jatkossa tasaisina ja iloisesti huipussa myös!

      Poista