maanantai 27. kesäkuuta 2016

Etkö koskaan opi?

Sydämen tykytystä, paine rinnan päällä ja pakottava tarve lyyhistyä maahan. Se huutaa taas nimeäni päässäni ja kuristaa melankolian värjäämillä käsillään. En jaksa aina laittaa vastaan ja joskus hyväksyn kohtaloni alistumalla.

Jonkin ajan päästä poistut niin kuin tulit. Et mitää sanomatta tai ilmoitamatta. Jään makaamaan yksin lattialle ja mietin, että mikset koskaan opi ilmoittamaan tuloasi saati koskettamaan hellästi.

Nousen hetken päästä ylös ja lupaan samat asiat uudelleen. Se on nyt loppu.. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti