sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Vain ja ainoistaan sanoja.

Jos osaisin hävetä tavallisia asioita niin häpeisin blogihiljaisuutta.
En valitettavasti koe syytä hävetä sitä. 
Koen syytä hävetä sen sijaan kaikkea muuta...

 Eräänä iltana häpesin,
 että itkin ja kerroin vihaavani itseäni
 ja millään ei ole merkitystä.
 Haluaisin vieläkin pyytää anteeksi,
 että jouduit huolestumaan
 ja sanoin sanoja joita en olisi itsekkään halunnut kuulla edes suustani...


Häpesin sitä, että aloin itkeä ennen
kuin kerkesin kertoa syytä. Häpesin itseäni ja pahaa oloani....


Mutta olin helpottunut, onnellinen ja koin kiintymyksen tunnetta, kun olit siinä. 


Kiitän, että olit siinä ja et poistunut luotani.
Otit minua kädestä kiini, veit syrjään ja kuuntelit hiljaa silitellen kylkiäni,
en romahtanut tai särkynyt.

Sait minut nauramaan ja viemään ajatukset pois.
Olisin halunnut siinä kohdin vaan suudella sinua,
mutta en uskaltanut...

Sen sijaan iloitsen, että voin pitää sinua varovasti lähellä vierelläni
ja kertoa kun kaikkea tapahtuu. Oli ne sitten hyviä tai huonoja.

Iloitsen, kun kerrot minulle jotain.
Jotain, mistä olet innostunut.


Mutta haluan myös kuunella silloinkin,
kun sinulla on kriisi tai jokin ei ole hyvin.


            Ja haluan vielä myöhemminkin muistella hymysuin ja ehkä hieman hävetä,
 sitä kun kömpelösti pussasin sinua ensimmäistä kertaa ja juoksin junaani.....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti