torstai 29. joulukuuta 2016

Joulukuun alku ja sen mietteet

Joulukuun alussa heräsin innoistukseen kirjoittamaan taas, mutten omista edelleen omaa tietokonetta joten turvauduin kännykän muistilistaan. Myöhemmin unohdin kirjoitukset kännykkään ja matkustaessani lomalla takaisin Hyvinkäälle löysin kirjoitukset uudelleen. Lopulta päätin kirjoittaa asiat puhtaan raa'asti blogiin kaikki, mitä oli noussu ajatuksiini marraskuun ja joulukuun vaihteessa. 

Luin kerran kirjasta, että kukaan ei voi koskettaa samanlailla. Se on hyvä, koska ties mitä muistoja toisen ihmisen kosketus voisi tuoda. Valitettavasti muistan hyvin kaikki hyvät asiat ja sitä paremmin huonot.

Kerran toivoin, ettei aika koskaan enää liikuisi. Voisin olla nousematta, mutta minun on valitettavasti pakko liikkua ajan mukana.

Vapinaa, katsomista lukkoon, katsomista käsiin, ihmisten kuuntelua, pääni kuuntelua, ole hiljaa, katse käsiin, nouseminen, lukon avaaminen, käsien pesu kahdesti, ulos vessasta ja takaisin ihmisten katseiden alle. Kuuleeko hekin, mitä minä kuullen?

Mitä sä nyt aiot?
 - Itkeä, huutaa ja edetä.


Joskus ajattelin aina, että kun romahdan nii kaadun maahan ja odotan jonkun tulevan nostamaan minut. Tajusin, ettei rakkaus ole sitä. Se on pikemminki sitä, että toinen estää kaatumasta.

Voi kulta pieni, sinulla on aina tilaa tulla juomaan teetäni, katsomaan kynttilöitä ja nukkumaan viereeni. 

lauantai 5. marraskuuta 2016

Silitä ja paijaa minua, että voisin taas nukkua hyvin



Kuinka paljon ihmisen elämä voi muuttua yllättäen? Paljon. 
  • Ennen kirjoituksia olin nii väsynyt, että mielialani alkoi heittelemään. Itkin ihmeellisille asioille ja siten saatoin nauraa sen takia, mutta se vaan muodosti uuden itkun. Kiitän ystäviäni, ketkä jaksoivat minua silloin ja kiitän varsinkin sitä yhtä, kelle sai soittaa paniikkipuheluita. 
  • Muutos, jota en odottanut tapahtuvan. Olen muuttanut kehäkolmosen sisäpuolelle, joka on viennyt aikaa eniten. Elämääni haastavoi fakta, etten omista vielä omaa  konetta. Olkaa lukijat kärsivällisiä...
  • Leikkasin osan identiteettiäni pois. Oli mielenkiintoista kokea, kuinka kone surisee päänahkaa pitkin jättäen siilin mukanaan ja kuinka sinisistä sinisemmät hiukset olivat lattialla. Haluaisin kertoa tarkemmin syyn, miksi leikkasin hiukset pois mutten uskalla vielä kertoa. Ainoa vinkkini on kuvataidediplomi.
  • Kun pyydän ystävääni lähettämään terkkuja:
    '' Terveisii tulevalt kissamummolesbolta'' 
  • Eräänä päivänä tunsin itseni rautatieaseman puluksi. Niin vapaa lentämään ja olemaan, mutta silti eksyksissä sisällä.
    Eksyin taas kerran omiin ajatuksiin. 
  • Joskus mietin, että miksi blogini saa hemmetin usein katselukertoja Ranskasta ja nyt Singaporesta...
  • Kaikki kehut siilistäni lämmittävät minua, aina silloin kun paleltaa. 
  • Olin Tampereella ja koen rakastavani sitä kaupunkia uudelleen ja uudelleen. Pääni sisällä kuulen huutoja ja haluja päästä pian takaisin sinne kaupunkiin.
    PS. Tykästyin Roska-baariin, joten suosittelen.
  • Tein aloitteen keskusteluille. Tein aloitteen tapaamisille. Tein aloitteen kaikelle ja tein myös aloitteen lopulle. Et ollut kuitenkaan lopussa yksin, muttet tehnyt aloitetta sen kertomiseen. Valitettavasti suurimmat viat löyty minussa.
  • En ole aikoihin juonnut, vaikka muutamat kerrat olen baarissa juossut tanssimaan. Hei sillekkin tytylle, kenen kanssa eräänä iltana tanssin melkein pilkkuun saakka.
  • Tunsin itseni niin aikuiseksi, kun ostin maton. Onko minulla oikeus taputtaa itseäni päälaelle ja olla ylpeä? 
  • Kaipailen niitä öitä, kun nukuin. Sen sijaan juon glögiä ja kuuntelen toistolla come on eileen -kappaletta. 

perjantai 14. lokakuuta 2016

Oliks tää ny se Tracon 11???

Se tuskin yllättää ketään, että traconin postaus tulee kuukauden myöhässä. Tullut nii paljon aikaa vieviä asioita, että hyvä kun kerkeää koneella olla. Niistä sitten tulee myöhemmin erikseen postaus, koska seki on suurta infoa.


Normaalisti kirjoitan itselleni muistiin pikaisesti ranskalaisilla viivoilla, mitä viikonloppuna tapahtui. Valitettavasti en ollut muistanut kirjoittaa, joten aivonystyröitä piti hieman hieroo saadakseni edes pikkasen tekstiä. Voitte arvaa, että toimiko. 

Muistelisin, että lauantaina olin lainanut ystäväni peruukkia ja con oli tänä vuona älyttömän hauska. Jätin kirjoitusstressin silloin väliin, vaikka se olikin minulaiselle stressaajalle hyvin haastavaa. Harmittaa vain jälkeen päin, että omat kuvat eivät olleet niin onnistuneita. Syynä on tähän hemmetin kirkas aurinko ja omien hiusten näkyminen vahingossa. Karsin lopulta kuvia, missä hiukseni eivät näkyisi ja päädyin sitten tuohon yhteen. Nykyään ei ole tätä hiusongelmaa, mutta kerron siilistäni lisää myöhemmin.

 Onneksi Aru minun vakiomallini kuvat onnistui ihanasti! Ihailin varmasti koko lauantain hänen poison ivy cossia. Viikonloppuna tuli otettua paljon kuvia, mutta en ollut erikoisemmin kaikkiin tyytyväinen. Sunnuntaina en jaksanut olla kuvattavana saati olisi jaksanut kuvaa muitakaan, mutta välillä se menee niin.

Vaikka kuinka yritän muistella ja keksiä, mitkä kirjoittaisin tänne niin aivonystyräni eivät toimi. Viikonloppuna tapahtui paljon hyviä asioita ja hauskoja asioita, mitä en välttämättä voi kirjoittaa tänne. Joten tänä vuonna traconin postaus on lyhyt ja sekava ja tylsä ja ja kaikkea muuta. Näillä näkymin seuraava tavoite olisi päästä frostbiteen, mutta saas nähdä! Ens kerralla kuulumisia!

sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Epäaktiivisen bloggaajan pälätystä

En ole aikoihin käynnyt bloggerissa. Liikaa asioita ja liian vähän asioita on tapahtunut sen aikana.

Liikun jatkuvasti ja en osaa olla paikoillani. Sateesta on tullut yksi suosikkiasiani ja ristiriitaiset tunteet ovat välillä arkeani. 


Kuuntelen joskus toistolla kappaletta, jonka omistit minulle. En halua kertoa sitä kappaletta kellekkään, ettei kukaan muu omistaisi sitä toiselle tai kuuntelisi niitä sanoja, mitkä kuvastisivat sinun tunteitasi joskus aikoinaan. Onneksi voin kiittää sinua suuresti ystävyydestämme ja uskoa ensimmäistä kertaa ikuisuuteen.

Abitelttailun aikana sain häätää hämäriä ukkoja pois teltan luota. Soitin kännissä ja kysyin, mikä tekee minusta tai jostain toisesta ihmisestä hyvän ihmiseen.En pidä itseäni hyvänä ihmisenä, mutta näin jälkeen päin ajateltuna pahanakaan. Joku nainen luuli minulla olevan OCD, kun pesin hampaita baarin vessassa. Olin loppujen lopuksi ainoa ketä nukkui sinä yönä hyvin. 

Nasuissa olin vitun kännissä. Kehuin ihmisiä liian usein kuumaksi, kuuntelin yhden pariskunnan rakkaustarinan, sain kuulla niin paljon ihania asioita ja sain niin paljon abiveroa. Nukahdin lopulta junaan ja kävelin silmät kiini kotiin väsyneenä...En kadu mitään.


Olen stressannut kirjoitusten takia ja siinä samalla unohtanut elämisen ilon. 

Pidin toogaa koulussa, kun oli enää toivon mukaan 100 aamua jäljellä. Olin silloin kipeä ja kaduin sitä hieman myöhemmin jälkeen päin hieman. 

Ostin eräänä päivänä hempeän puuterin vaaleanpunaisen mekon, vaikka minulle sanottiin sen riitelevän hiusteni kanssa. Paskat. Pystyn kyllä kotiuttamaan vaaleanpunaista vaatekaappiini. 

Jos ikuisuuden päästä ei kuulu mitään traconin postauksesta, niin tiedätte minun olevan kuollut kirjoitusten takia. 



maanantai 22. elokuuta 2016

ketkä muistaa vielä peurameikit?

Olen laiska meikkaamaan. En viihdy meikkiliikkeissä, vaikka minua sanotaan usein tosi neitimäiseksi. Vaikka pukeudunkin vain hameisiin ja melkeinkä kukaan ystävistäni ei ole nähnyt minun kynsiä ilman kynsilakkoja, niin en kuitenkaan koe suurenmoista kiinnostusta meikkeihin. 

Aloin meikkaamaan kutosella, koska ihmiset pitivät minusta niin. Nykyään meikkaan, koska näen itseni kauniimpana ja koen itseni vahvempana niin. Olen kuitenkin laiska meikkaamaan ja arkisin laitan meikkiä mahdollisemman kevyesti. Tekoripset säästään erikoistapahtumiin tai kuvauksiin.

Koen olevani alastomaksi, jos minun kulmani eivät ole vahvasti tehty. Äitini joskus valittaa, että näytän jatkuvasti äkäiseltä tai muistutan Frida Kahloa. Minua ei kiinnosta ja Frida on aika nätti tapaus.

Turhaannut joskus silmiini, koska ne eivät anna paljon vaihtoehtoja. Rakastan niitä silti ja sain viime viikolla kuulla kehut niistä.

Minulle kerran sanottiin, että omistan nätit huulet. Inhoan huulipunaa ja tunnen sen olevan inhottava asia huulillani. Huulikiilloista ei edes tarvitse puhua.


Olen joskus katkera, että olen meikin oravanpyörässä enkä osaa välillä katsoa itseäni ilman meikkiä. En lähde mieluiten tapaamaan ihmisiä ilman että olen meikannut. Se ei ole kuitenkaan mahdottomuus minulle, mutta tytyt/pojat/jotkut olkaa tyytyväisiä itseenne loppujen lopuksi. Minäkin koetan olla tyytyväinen suurin osa ajastani. 

maanantai 25. heinäkuuta 2016

Tien päällä ja katseesi alla olen taas onnellinen.

Älkää katsoko minua. Älkää tänään tai huomennakaan katsoko minua. Katsokaa sen sijaan ystävääni. Leikkasin hänen hiukset omasta tahdostaan ja pakotin hänet flunssassa kesämekkoon kuvattavaksi. Hän oli iloinen kuvista ja se teki kuvaajan iloiseksi.

Juhannuksena en edes tajunnut, että oli juhannus. En edes tajunnut silloin, kuinka paljon rahaa meni taas vahingossa baarissa ja vieläkin mietin yölisiä tekstareitani...

Muistan kuitenkin kun istun baarin vessan kannen päällä jalat nojaten seinää vaste ja katselin keltaisia kaakeleita.


Kuulen, kun muut miettivät minun oloani. Makaan sohvalla, paine rinnan päällä, silmiä kirveltää, huudan väkinäinen hymy kasvoillani taas kerran. Älkää huolehtiko, minulla on kaikki hyvin.

Päätin ottaa itsestäni irti ja pakkasin laukut. Lähdin pois kotoa ja matkasin prideihin, mikä on jo oma tarinansa ja huomasin, että katselit minua välillä pitkästi siellä silloin.

Olen matkannut maalaisseuduilla katsellen elukoita ja kuunellut vanhan mummoni juttuja. 


Olen matkannut 10 tuntia bussissa kohti Kajaania, että voisin kohdata vanhan ystäväni uudelleen ja rakastua hänen keltaiseen retromaiseen keittiöön. Annoin ihmisten ja sinun olla hieman huolissaan, kun melkein pyörryin kauppaan ja voin kotimatkan ajan huonosti.


Matkasin parin lepopäivän jälkeen Tampereelle viikoksi ja taisin joka ilta juoda kaakaon kissanmintulla. Olin sen viikon ajan hyvin onnellinen, varsinkin kun näin eräänä päivänä sinun katseesi uudelleen ja tunsin, kuinka vahvasti pidit kädestä kiini. Et selvästikkään lopussa kiirehtinyt, mikä nauratti ja minun oli pakko vetää sinut uudelleen lähelleni. Toivottavasti et myöhästynyt minun takia ja toivottavasti hymyilit kotimatkalla yhtä tyhmästi kuin minä. 


Lopulta tuli päivä, kun halusin päästä palavasti kotiin. Kotiin, missä voin rauhassa olla antisosiaalinen ja nukkua kaiken väsymyksen pois. Täällä kotona, minä odottelen sinun viestejä ja mietin, milloin taas pääsen näkemään katseesi. Haluan, että katsot minua taas tutkivasti ja hymyilen...





perjantai 15. heinäkuuta 2016

'' Mummi emmä voi nyt tulla, kun mun pitää mennä homoilee.''

Heheh vanha kuva ylimuokattuna mutt ei aina jaksa olla kuvattavissa.
Tämän postauksen tekemiseen meni hetki, mikä johtunee viime aikaisesta reissaamisesta ja kirjoituksiin lukemisen takia. Mennäänpä kumminki asiaan eli pridehin. Priden puistojuhlan aamuna herääminen oli suurta tuskaa alkuun, koska olen jo tottunut heräämään myöhään ja satuin edellisenä yönä muutenkin valvomaan liikaa.Selvisin kumminkin nopeasti, mikä on suuri ihme kyllä...
Meikatessa prideja varten jaksoin meikata kunnolla (eli tekoripset ja timantit..u know me.) ja sain hiuksetkin laitettuun kivasti. Siinä kohdin miettii, että mitähän karma on suunnitellutkin minulle kun aamu menee hyvin.

Pridet meni yllättävän hyvin ja tänäkin vuonna se oli minulle tapahtuman rikas, vaikka kyllä se karma sitten jossain vaiheessa iski. Ei kumminkaan onnistunut laskemaan fiiliksiä alas.

Pridessa minä kumminkin...

  • tapasin Noran eli kulkutaudin, mistä oli älyttömän iloinen kun on tehnyt nii kauan mieli tutustuu! 
  • yllätyin, kun yksi ystäväni tunnisti minut kuulemma väenpaljoudesta helposti. Hiusten tai äänen takia varmaapi...
  • Näin todella paljon kavereita ja tuttuja. Oli ollut muutenkin kauhea ikävä kaikkia!
  • Ihmettelin, kun jotkut tutut kysyivät '' mitä sä täällä teet??'' ja oloni oli että mikä vitun kysymys toi on??
  • Turhauduin, kun ihmisiä oli haastava löytyä väenpaljouden takia ja koodailu ei onnistunut millään. 
  • Kuuntelin jotain random laulajaa, mistä hyvä ystäväni selitti innokkaasti vaikken tiennyt kuka laulaja oli edes...
  • Tututstuin uuteen ihmiseen, jota jouduin 10 minuutin tuttavuuden jälkeen puraisemaan polvesta juomapelin takia. Nauran vieläkin asialle, koska tämä oli hyvä tapa rikkoa jää ja myöhemmin polttelimme yhdessä samaa tupakkaa.
  • Kävin äkkiä pitkästä aikaan flemarissa ottamassa yhdet ja ensimmäistä kertaan näin senkin baarin tyhjänä.
  • Saavuin takaisin puistoon, missä alkoi sataa. Pääsin kumminkin suht koht kuivana asemalle, koska pääsimme kävelemään suojassa. Eräs niin sanottu ''vilttimies'' tuli ison päiväpeitonsa kanssa ja käski tulla viltin alle, jos haluamme pysyy kuivana ja pitää hiukset hyvin. Hiukset ei nyt kauheen hyvin kumminkaan selvinneet matkasta mutta paremmuin kuin muilla sateessa. 
  • Sain asemalla herkän hetken, mikä sai minut hymyilemään ja myöhemmin ehkä jopa hieman poskia kuummottelemaan junassa. Pusut näyttävästi kuulluvat jokavuotiseen prideperinteeseen.
  • Jouduin kohtamaan junasta noustessa kaatosateen, mutta huomasin vilttimiehen ja jäin hänen ja keski-ikäisen naisen kanssa odottelemaan sateen loppumista ja polttamaaan yhdet tupakat.
  • Lähdin sponttaanisesti vilttimiehen kanssa pizzalle ja myöhemmin käveliin kotiin pizzalaatikko pääni päällä kaatosateessa kohti kotia.
PS. Onnistuin valitettavasti hieman palamaan, minkä takia selässäni on nykyään järkyttävät rusketusrajat. Toivottavasti muillakin oli hauska pridet ja toivottavasti muutkin eivät palaneet!

maanantai 27. kesäkuuta 2016

Etkö koskaan opi?

Sydämen tykytystä, paine rinnan päällä ja pakottava tarve lyyhistyä maahan. Se huutaa taas nimeäni päässäni ja kuristaa melankolian värjäämillä käsillään. En jaksa aina laittaa vastaan ja joskus hyväksyn kohtaloni alistumalla.

Jonkin ajan päästä poistut niin kuin tulit. Et mitää sanomatta tai ilmoitamatta. Jään makaamaan yksin lattialle ja mietin, että mikset koskaan opi ilmoittamaan tuloasi saati koskettamaan hellästi.

Nousen hetken päästä ylös ja lupaan samat asiat uudelleen. Se on nyt loppu.. 

sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Desucon ja liikaa tupakkaa


Desuconin perjantain oli vähän blääh tapaus ja siltä päivältä ei tullut otettuun mitään kuvia kameralla. Olin odottanut innolla conia ja jotenki tunnelma oli ollut köyhä paikan päällä. Tuttuikin löyty todella vähän silloin, mikä johtui siitä että samana päivänä Helsingissä oli Gazetten keikka. Pieni ahdistus nousi pari kertaa perjantain aikana, mutta perjantaissa oli myös hyviä puolia. Kuten esimerkiksi digimon keskustelut Pipsan kanssa! Olen tässä jonkin aikaan ollut kikseissä digimonista ja Pipsan kanssa oli ihanaa hypettää aiheesta! Nous pikkunen himo cossaa digimonin triin Mimiä, mutta saas nyt nähdä jos sitä jaksais tulevaisuudessa!

Lauantaina oli alkuun kanssa vähän samanlainen meininki kuin perjantaina.Vähän tylsää oli alkuun ja mikään luennoista ei innostanut. Coneissa amv-kilpailut on niitä ainoita, mitä kiinnostaa mennä katsomaan. Valitettavasti amv-kilpailu oli ollut perjantaina ja jotenkin silloin ei innostanut yhtään mennä katsomaan mitään luentoja tai vastaavia. Lauantaina jotenkin tekoripset kusi koko ajan miten sattuu silmissä ja kuvaamisesta ei melkeinpä tullut mitään. Joko aurinko valotti liikaa kuvia tai ilmeestä huomasi, että aurinko häikäisi silmiin. Sade myös iski kesken kuvausten ja mikään ei tuntunut onnistuvan ollenkaan. Päivä muuttui lopulta positiivisempaan suuntaan, kun tuli tutusttuun hieman uusiin ihmisiin ja heitettyyn kavereiden kanssa suoraan sanottuna paskaa läppää.

Iltabileet olivat ehkä hieman pieni pettymys ja animejumputuksen tahtiin oli hieman kyllästyttävää tanssia. Olisin itse ehkä hieman kaivannut laulua siihen tai vastaavaa. Lauantain aikana nous taas vanhat conitavat esiin eli tupakalla ravaaminen, vaikken polttakkaan vakituisesti. Sunnuntaina kurkkua sitten vähän aristi, mutta oli ollut hauskaa viettää aikaa uusien tuttavuuksien kanssa illalla. Psst ne lukijat, ketkä tykkää seuraa cossausta tarkemmin nii käykää katsomassa talan ja loxyn blogia.

Sunnuntaina aamulla raahauduin coniin koomasesti väsymyksestä, mutta meininki meni älyttömän hyväksi päivällä. Sinä päivänä tuli myös otettuun söpöjä kuvia vakiokuvaajani kanssa eli Sarzuun voin aina luottaa kuvauksissa. Oli myös ihanaa, että sää oli aurinkoinen ja lämmin. Valitettavasti onnistuin hieman ruskettumaan käsistä. Harmitti myös, että vasta kunnollinen conifiilis nousi vasta kun con oli lopussa.

Antaisin desuconista arvosanaksi 3/5. Conista puuttui välillä tunnelma, mutta ystäviä oli ihana nähdä ja samalla tutustua uusiin. Naurattaa vieläkin, kun Anniinan kanssa juteltiin ensimmäisen kerran. Kerroin Anniinalle, kuinka olen halunnut tutustuu häneen aikasemmin koska videoista päätellen hän vaikuttaa mahtavalta tyypiltä. Hän sai siitä pienen OMG-kohtauksen, mutta myöhemmin minä sain OMG-kohtauksen kun sain kuulla hänen lukeneen minun blogiani ja miettineen miksi näytän tutulta :DD. Anniinan kanssa tuli myöhemmin käytyä iltabileiden baaripuolella hakemassa yhdet ja voin sanoa, että se mimmi saa juotuun nopeasti toisin kuin minä! Toivottavasti traconissa tulee olemaan yhtä hauskaa läppää kavereiden kanssa niin kuin desussa! Tein tähän loppuun pikku kollaasin kuvauksista, missä pelleilin kameran edessä saadakseni itseni rentoutumaan.


keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Positiivista visertelyä

Pakko kiittää aivan ensimmäisenä viime postauksen kommentteja. Ilahduin niistä niin paljon, että oli pakko pyyhkiä silmiä hetken ajan ja hengitellä tasaisesti ettei keho ylireagoisi taas tunteita. Luen aina silloin tällöin vanhoja kommentteja, koska ne ilahduttaa usein minua niin paljon. Varsinkin jos tekstini ovat herättäneet jonkinlaisia ajatuksia lukijoille. Ajattelin, että voisin kertoa kuvien takia jotain mikä on naurattanut minua viime aikoina. Kattokaa ku mä nyt nauran oikeesti tos yhdes kuvas! Se jos mikä on harvinaista kuvissa!

Hiuksissani tuoksuu varmaan vieläkin pieni savunhaju yhden illan nuotiosta ja aamulla suussa maistui inhottava vanha alkoholin maku, sekä oli inhottavaa huomata silmiä hieroessa etten ollut edellisenä iltana pessyt meikkejä pois.

Hajotin myös tuona iltana sukkahousuni täysin ja sekä sormeni mystisesti pulppusi verta ikuisuuden ajan. Taisin pari itkutkin illan aikana tirauttaa taas kerran sekavaisuuteni takia, mutta nyt hymyilen kissalaastarille. Hymyn syy voi olla se, että seuraavana aamua ystäväni laukusta oli löytynyt mystisesti rumat punaiset aurinkolasit ja niiden oikeaa omistajaa ei vieläkään tiedetä.

En ole koskaan ollut suuri bilehirmu. Jäin eräänä päivänä yhden ystäväni kämpille oleskelemaan muuteen vaan yksin sillä aikaa kun muut lähti baariin. Ranskikset, lonkero ja youtube oli sinä yönä parhaimmat ystäväni. 

Juoksin eräänä yönä golfkentällä ja myöhemmin palelin autossa, koska kastuin kentän kastelukoneiden takia. En katunut sitä vaikka kesäflunssan saaminen pelotti hieman.

Aika moni asia tekee minut helposti iloikseksi. Esimerkiksi se, kun tuntemattomat tulee kehumaan tyyliäni (niin mikä tyyli?) tai sitten kun minulle tarjotaan ilmaitteeksi teetä.

Valitettavasti joskus saattaa käydä niin, että matto revitään nopeasti jalkojen alta ja huomaat ajatusten pyörivän pohjalla taas kerran. Ehkä mä joskus vielä nousen lopullisesti pois minun syvästä kuopastani ja pysyn pystyssä. 

Pssssssst! Desust postaus ens kerralla!

keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Mitä kuuluu kultapieni?


Palasten silittelyä ja uudelleen kokoamista. Olen monta kertaa korjannut itseäni, joten miksen olisi kykenevänen siihen uudelleen? Korjaaminen tapahtuu kuin lukeminen. Jotkut lukevat nopeasti ja jotkut taas sen sijaan vähän hitaasti. Ehkä minäkin korjaanun hitaasti vaikka luenkin nopeasti?



Olen alkanut kirjaa iltaisin pieneen vihkoseen vain hyviä asioita päivän aikana, että tiedostaisin helpommin elämäni hyvät asiat. Auttaa hieman silloin, kun rypee omassa kyynelvirrassaan ja miettii onko elämässä enää mitää positiivista.



Useimmiten tiedostan, että asiat ovat minun kohdalla (nykyään varsinkin) harvinaisen hyvin. Valitettavasti mieli ja keho on toista mieltä, minkä takia tunnen usein kuinka kyyneleet valuu poskia pitkin ja joskus ajatukset nousee kuiskaten mieleen, mitkä luuliin jo kerran jättäneeni taakseni.



Leikkasin taas yhtenä päivänä hiukset, että pääsisin viimein tästä yhdestä tukahduttavasta tunteesta eroon. Undercut (underKATTI) tuntuu ihanalta niskassa, vaikka hiukset on muualta lyhyet etten pääse valitettavasti laittamaan teinimäistä korkeaa nutturaa ja esitellä kattiani kaikille.


Tajusin, että alan olla älyttömän tyytyväinen kehostani. Huomasin eräänä päivänä sen, kun sain innostuksen heittää kaikki turhat vaatteet pois. Kokeilessani entisiä farkkuja totesin nopeasti, että olen lihonnut niin ettei mikää niistä tahtonut mennä ylös enää. Katselin kehoani hetken ja tajusin, että olen aina ollut enemmän tyytyväinen kehooni silloin kun kylkiluuni eivät ole kuultanut esiin. Joskus tulee kumminkin oloja, että olisinko kauniimpi silloin kun olisin yhtä hoikka kuin kauppakeskusten mallinuket. Silloin menen sitten kotiin ja riisun paidan pois, jonka jälkeen katson uudelleen kehoani ja hymyilen. Hymyilen, koska silloin tunnen olevani luonnollisen mallinen ja kaunis omasta mielestä.




Olen viettänyt älyttömän ihania hetkiä ystävien kanssa ties missä ja puhunut ties mistä. Olen myös todennut, että olen alkamassa antaa ihmisten oikeasti tulla lähelle vaikka se vähän myös pelottaa minua.



Rakastan vasenta kättäni nyt kauheasti ja jotenki haluan esitellä sitä kaikille jatkuvasti, mutta eikös se ole normaalia kun ensimmäinen tatuointi on hakattu kehoon?



 Joskus mietin kun katson kuollutta kaktustani ja rikkinäisiä sukkiksiani, että miksi ihmiset ovat kiinnostuneita kuullemaan mitä minulle kuuluu. Joskus haluisin enemminki olla itse hiljaa ja kuunella hymyillen, kun muut kertoisivat minulle mitä kaikkea omituista ovat ajattelekkaan päivän aikana. Joskus mietin jopa teistäkin, että miksi te jaksatte lukea minun blogiani. Kertokaa! Olen utelias kuulemaan!

Olisin utelias kuulemaan, että mitä kivaa ja positiivista just SULLE kuulluu. Kertokaa uteliaalle! Aiheella ei ole väliä, koska haluaisin vain tietää mikä sai sinut viimeksi hymyilemään. Oliko se jonkun katse vai netin syöväreissä ollut hauska kissavideo.

lauantai 23. huhtikuuta 2016

Hajotitko sinä minut vai olinko se minä sittenkin?


Hajonnut, särkynyt, korjattu, uudelleen hajotettu ja sama rundi toistuu uudelleen vaan. 


Yhdessä kohtaan meni hyvin tai pikeämminki upeasti tai voisko sanoa että loistavasti?
Sanottiin, että voisin pian lopettaa käynnit ja luulin olevani ehjä, ehkä hieman säröjä saattaisi löytyä ja palasia voisi uupua lopun elämäni. Ehkä olisin ikuisesti hieman hajalla, mutten kuitenkaan olisi enää romuna.


Jotain kuitenkin tapahtui. Kukaan ei hajoittanut minua, mutta hajotinko minä itse itseni? Kuulin, kuinka palaset alkoi irtoilla toisistaan. Kaikki alkoi murentua ja koetin aina halata itseäni toivoen palasten liimaantuvan yhteen takaisin. Koetin kerätä paloja ja samalla itseäni kokoon, mutta lopputuloksena jouduin huutamaan. Huusin ja itkin, koska se tuntui niin pahalta. En ollutkaan sittenkään vielä ehjä ja en jaksanutkaan enää pitää paloja kasassa. Viskasin kaikki palaset pois. Heitin itseni pois, mutta kaduin sitä heti. Nyt keräilen taas itseäni toivoen, että saan korjattuun itseni uudelleen. 



Itken, mutta silittelen paloja takaisin yhteen. Kyllä tästä vielä korjaannutaan....

tiistai 29. maaliskuuta 2016

Viikonloppuni Tampereella


Tuntuu vieläkin oudolta kirjoittaa ja laittaa yksinkertaiset ajatukset sanoiksi. Se on paljon helpompaa sanoa asiat tai vielä helpompaa on jättää ne omiksi ajatuksi, mutta kirjoitukset jäävät paljon paremmin muistiin kuin pienet ajatuksen.On asioita, joita ei välttämättä halua kuitenkaan muistaa vaan sen sijaan kieltää ne täysin. Itse en halua kieltää mitään ajatuksia enää, koska eivät ne katoa vaikka kuinka käskisi niitten häipyä. En halua kieltää muistoja, mutta joitankin muistoja haluan sen sijaan korostaa. Haluan korostaa hyviä muistoja, kuten esimerkiksi viikonloppua Tampereella kupliissa.

Vietin aivan ihanaa aikaa Tampereella. Yövyin taas tänäkin vuonna Arun ja hänen kämppisten luona, sekä viikonlopun aikana kävin kaupassa yövaatteet yllä ja kuuntelin naapureitten ähkintä samalla kun pesin hampaita. Naapurit pls, sitä hiljaisuus aikaa ei ole keksitty ihan muuten vaan.

Tampere kuplii oli mukava niin sanottu pikkuinen con, jossa oli todella hauskaa ja paljon ihania ihmisiä. En muista, milloin viimeksi minulla on ollut näin hauskaa pienessä tapahtumassa. Fiilikset nousivat ylös, kun viikonlopun asuyhdistelmät olivat mukavat ja kivan tyyppiset. Lauantain tyyllistä oli erityisen tyytyväinen varsinkin jos huomioidaan fakta, että en ole pitkään aikaan saannut mistään inspiraatiota. Sirun lainaama kimonotakki toi kuitenkin hieman innostusta ja inspiraatiota panostaa lookkiin. 

Sunnuntain olin niin väsynyt, että en jaksanut panostaa niin täysiä. Otin myös huomioon sen, että samana päivänä illemmalla on  hyvän ystäväni läksijäisjuhlat joten en halunnut olla liian tylläytyneen näköinen. Sain kuitenkin sunnuntaina kehui ihan tavallisesta lookistani, mikä nosti fiiliksiä ylös. Tampere kuplii ja se viikonloppu oli tapauksiltaan aika 6/5. 



Apua! Miten mä ennen lopetinkaan aina tekstit? Seuraava kirjoituksia odotellessa...

lauantai 12. maaliskuuta 2016

Ei kuollut, muttei eläväkään


En ole vielä täysin kuollut, mutta olen ollut hiljaa todella kauan jo. Kirjoittaminen tuntuu nyttenki todella oudolta näin pitkän hiljaisuuden jälkeen. Minulla on syitä miksen ole kirjoittanut, mutta en välttämättä koe niiden olevan hyviä syitä. Ihan sama se loppujen lopuksi minulle, että onko ne muiden mielestä hyviä syitä vai ei. En ole siis kirjoittanut pitkään aikaan, koska:


  • En ole saannut muutettuun ajatuksia sanoiksi.
  • Olen ollut niin kiireinen, että jopa hengittäminenkin on tuntunut vievän liikaa aikaa.
  • Ahdistus, stressi ja elämäni ongelmat ovat koetelleet minua.
  • Kirjoittaminen ja kuvaaminen ei ole tuntunut hyvältä.
Olen nyt päättänyt, että otan niskastani hellästi kiini ja koetan saada asioita aikaseksi. En aio rääkkiä itseäni tai pakottaa tekemään asioita, jos en ole kykeneväinen siihen juuri nyt. Haluan esimerkiksi kokea nautintoa kirjoittamisesta ja tänä aamuna tunsin vahvaa halua päästä näpyttämään koneella. Voisin siis nyt kertoa asioita, mitä olen kokenut nyt viime kuukausien aikana tai on tapahtunut. 

  • Olen edelleen sinipää, kenellä on vahvat kulmat ja nenässä rengas roikkumassa kuin sonnilla. Smiley ei kuitenkaan kuullu elämääni enää, koska se ei enää tuntunut omalta jutultani ja haluan pitää hampaistani huolta...
  • Frostbite tuli koettua. Con oli 4,5/5 minun mielestäni. Con tunnelmaa laski omat pienet paniikit, mutta tykkäsin todella paljon kuitenkin. Valitettavasti paikan päällä ei pystynyt ottamaan kuvia, koska oli niin hämärää ja ahdasta. Seurue, alkoholi ja kommellukset tekivät kuitenkin conista ikimuistoisen. Yksi asia, mistä olen vieläkin ylpeä: Baarimikko tarjos mulle juoman!
  • Stressasin vanhoja älyttömästi, mutta loppujen lopuksi ne meni hyvin ja pari mokaakin tuli tehtyä. Olin pari kertaa lähellä kaatua ja astuin vahingossa yhden tytön helman päälle, hups... Sain kuitenkin kuulla älyttömän paljon kehui mekostani tai hiuksistani ja kuulen niitä vieläkin. Pakko myöntää, että teki joskus mieli itkeä kun tunsin itseni niin kauniiksi....
  • Kävin eräänä päivänä Krunikan leima nimisessä tatuointiliikkeen avajaisissa ja osallistuin sielä arvontaan. Myöhemmin illalla, kun selailin instagramin etusivua huomasin ihanan yllätyksen. Olin voittanut arvonnassa itselleni lahjakortin juuri sinne! Sekä olen nyt viimein saamassa rahoja kasaan ja ajatellut varaa sieltä ajan lähiaikoina. Jännittää suoraan sanottuna paljon! 
  • Lopetin marraskuussa punaisen lihan syönnin ja en ole kaivannut edes jauhelihaa. Lopetin punaisen lihan syömisen, koska jotenkin maku ja koostumus alkoi ällöttää. Joskus kanakin ällöttää, jos siinä on luu tai jänne. Olen myös kokenut, että olen ollut vähemmän väsyneempi kun lopetin. 
  • Yukicon oli 3/5 tapahtuma. Tilat olivat sekavat ja siellä tuntu olevan jatkuvasti ahdasta tai sekavaa. Olin ihan tyytyväinen, etten ollut ottanut kameraani mukaan. Jälkeen päin kuitenkin kaipasin ihmisiä, keitä olin nähnyt sen viikonlopun aikana. 
  • En tiedä, kuinka kertoisin hänestä. Hänestä, ketä saa minut hymyilemään, huolestumaan ja saa aikaiseksi vahvoja tunteita. Tämän enempää, ette saa kuulla hänestä. 
Tiedän, että tästä puuttuu paljon asioita. Kaikkia asioita ei kuitenkaan välttämättä voi muistaa tai pysty kirjoittaa. En ole kuitenkaan kirjoittanut tähän ahdistuksestani erikoisemmin, vaikka sitäkin on ollut paljon. Nyt kun kuitenkin luen, mitä olen kirjoittanut niin tajuan yhden asian selvästi. Minulla on tapahtunut älyttömän paljon hyviä asioita, mitä en ole aikasemmin tajunnutkaan. Ehkä pitäisi useimmiten kirjoittaa muistoja ylös ja tajuta, että kaikessa pahassa on hyvää ja aurinko paistaa risukasaankin. 

sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Vain ja ainoistaan sanoja.

Jos osaisin hävetä tavallisia asioita niin häpeisin blogihiljaisuutta.
En valitettavasti koe syytä hävetä sitä. 
Koen syytä hävetä sen sijaan kaikkea muuta...

 Eräänä iltana häpesin,
 että itkin ja kerroin vihaavani itseäni
 ja millään ei ole merkitystä.
 Haluaisin vieläkin pyytää anteeksi,
 että jouduit huolestumaan
 ja sanoin sanoja joita en olisi itsekkään halunnut kuulla edes suustani...


Häpesin sitä, että aloin itkeä ennen
kuin kerkesin kertoa syytä. Häpesin itseäni ja pahaa oloani....


Mutta olin helpottunut, onnellinen ja koin kiintymyksen tunnetta, kun olit siinä. 


Kiitän, että olit siinä ja et poistunut luotani.
Otit minua kädestä kiini, veit syrjään ja kuuntelit hiljaa silitellen kylkiäni,
en romahtanut tai särkynyt.

Sait minut nauramaan ja viemään ajatukset pois.
Olisin halunnut siinä kohdin vaan suudella sinua,
mutta en uskaltanut...

Sen sijaan iloitsen, että voin pitää sinua varovasti lähellä vierelläni
ja kertoa kun kaikkea tapahtuu. Oli ne sitten hyviä tai huonoja.

Iloitsen, kun kerrot minulle jotain.
Jotain, mistä olet innostunut.


Mutta haluan myös kuunella silloinkin,
kun sinulla on kriisi tai jokin ei ole hyvin.


            Ja haluan vielä myöhemminkin muistella hymysuin ja ehkä hieman hävetä,
 sitä kun kömpelösti pussasin sinua ensimmäistä kertaa ja juoksin junaani.....