sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Rakastu, sure, hymyile ja suutu, koska ne muistuttavat sinua inhimillisyydestä.


Pakko sanoa heti ensimmäisenä se, että näytän ekassa kuvassa kuin olisin karannut jostain hajuvesimainoksesta. Haha, mutta kuten huomaa viime postauksen kautta niin olen palannut takaisin lomaltani. Heti, kun sanoin olevani tauolla niin kuvausintoa tuli ja hieman kirjoituisinspistä myös. Joten päätin lopettaa tauon aikasemmin, mitä olin suunitellukkaan.

Olen innostunut kuvailee taas itseäni ja panostaa kuviani varten, koska olen tilannut ebaysta kaikkea kivaa sekä ostellut kaupoista ja kirpputoreilta vaatteita. Olen löytänyt taas ilon itsestäni sekä maailman kauneudesta tai sitten olen vaan löytänyt materialismionnellisuuden. Ebay ostoksista esimerkiksi kuvissa esiintyvä uusi ''kimononi'', koska halusin saada kesää varten jotain olkapäitä peitävän vaateen ja jotain mikä estäisi ruskettumisen. Saa nyt nähdä, että onnistunko pysymään kalkkilaivan kapteenina. Rusketun valitettavasti tosi helposti...
Toi kimono on kuitenkin aivan ihana ja ehkä tilaan ebaysta lisää tollasii. Sen lisäksi olen tilannut uuden peruukin ja siitäkin tulee piakkoin postaus. 

Tää oli nyt tälläinen pikapostaus ja ensi kerralla tulee enemmän. Olen niin tyytyväinen, kun pidin pikkuista taukoa. Se teki hyvää, mutta nyt saa sanoa jos oli ikävä tätä sinistä takkupäätä :) No hyi vittu ei. 

4 kommenttia:

  1. Mulla on taas se ongelma, että palan heti enkä rusketu ollenkaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun monella frendillä on toi sama ongelma, jonka takia usein saan kateellisia katseita rusketusraitojani kohtaan :D

      Poista
  2. Kauniit kuvat, kaunis kimono, ja kaunis on kuvien kohdekin ;__; Noi dimangit meikissä on älyttömän nätit ja ihailen hiustesi väriä ♥ Itelläni oli reilu vuos sitten samanvärinen tukka ja oon monesti ikävöiny sitä väriä! Jos nyt vielä pysyttelisin tämänhetkisessä oranssissa jonkin aikaa :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon nän monesta kehusta! ♥ ja haha suosittelen pysymään kun sopii sinulle niin hyvin! :D tää sininen on varmasti jämähtänyt ikuisiksi vuosiksi mun päähän, että tästä ei taida olla enään muutosta :DD

      Poista