sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Nips naps ja vähän nyt lyheni

Oon jonkin aikaan taas kärsinyt identiteettikriisistä. Usein kyllästyn kaikkeen, joten nyt päätin tehdä jotain uutta hiuksilleni. Ostin mustan värin ja hyvästelin oranssiripuliraidan. Kipitin tänä aamuna naapuriin kaverille ja käskin ottaa sakset esille. Lopputulos oli sulonen ja paaaljon hiusta, että sitä löyty mun naamasta vaikka kuinka yritin puhistella.



Viikonloppu oli myös aika mahtava. Perjantaina oli 
Sofian synttärit ja lauantaina Saara vaan ilmoitti, että hän tulee jäkeen. No hänen kanssa pidimme hauskaa keskustassa jonkin aikaan tivolissa. Kauhisteltiin lippujen hintoja ja syötiin hattaraa. Tahmasormena sotkin vähän kaikkea... Ois voinnut tulla selfiet, mutta molemmilta oli akku loppumassa :c  Kävimme myöhemmin Emmillä samalla kun Saara hinkui tupakkaa itselleen. Emmi oli tehnyt mulle miekan tulevia cosseja varten. Kerron siitä tulevasta cossista myöhemmin lisää. Sitä miekkaa sai sitten kantaa tuolla ulkona ja se oli ehkä huvittava näky, koska enkelireppu ja iso puumiekka. Saara hinkui vieläkin tupakkaa ja sai sitten myöhemmin tupakkaa. Se oli aika onnellinen. ja harmi, että Saarasta ei ole kuvaa.





Jossain välissä tulee tauko blogille, koska lähden tiistaina taas Puolaan ja tulen vasta viikon päästä kotiin. Siinäkin tulee pikkuinen kiire, koska silloin pitää saada Järvenpään lukion ja Torkkelin ennakkotyöt tehtyyn ja mennä pääsykokeisiin :I Teen myös myöhemmin jossain välissä instagrammin, mutta siitä tulee sitten oma postaus myöhemmin.

Mielipide mun hiuksista nyt?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti