tiistai 1. huhtikuuta 2014

Aik pastilli

Tänään oli ensimmäinen päivä tältä lukuvuodelta, kun jäin terveydellisistä syistä kotiin. Normaalisti pakotan aina itseni kouluun vaikka kuinka kipeä olenkin. Epäilin jo eilen, että olisin tulossa taas kipeäksi kun koko ajan paleli ja särki päähän. Jossain välissä lääkkeet auttoi hetken ja myöhemmin tuli kipu takaisin. Tänä aamuna meni ikuisuus nousta ja kun viimein nousin koko keho alkoi täristä kylmyydestä ja päänsärky alkoi taas. Normaalisti olisin ajattellut, että '' Kyllä mä kestän tän päivän, viikonloppuna voi levätä.'' tai '' Emmä voi olla kipee nyt kun on koulua.''. En ole mikään hikke koulussa, mutta jotenki en vaan halua jättää koulupäiviä väliin. Tänään kuitenkin päätin, että nyt ei pysty mennä kouluun ja menin jatkamaan uniani.


















Myöhemmin päätin meikata muuten vaan. Normaalisti en kyllä laita huulipunaa, vaikka musta on aivan ihana huulipunaväri muttei yleinen. Muutenkin mielestäni huuleni ovat hirveen pienet, ohuet ja amorinkaari on oudon muotoinen. Mutta muuten tänään olin aika pastel goth tyylillä laittautunut, koska se on aivan ihana tyyli. Voisin muutenki käyttää useimmin tätä peruukkia ja pinnit joissa on luurankokädet sopii hyvin yhteen.


Olen viime aikoina myös kuunnellut lanaa ja tänä aamuna löysin 8trackista puppy love kappaleen, mutta harmillisesti sitä ei löydy youtubesta. Mutta hit and run on kans hyvä kappale, samoin jealous girl. Tai no sanotaan suoraan että kaikki kappaleet on hyviä :DD



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti