torstai 30. marraskuuta 2017

Lukeeko kukaa enää blogeja?

Mietin todella kauan, että jaksanko kirjoittaa? Minkä takia kirjoitan? Kuka lukee näitä enää? Viimeksi, kun olen päivittänyt tätä oli joulukuun 29 päivä vuonna 2016. Melkein vuosi sitten...hui. En vaivaudu lukemaan miljoonia luonnoksia, mitä olen koettanut kirjoittaa viime keväänä. Siitä tulisi vain paha mieli. Samoin en halua yrittää lukea aikaisempia tekstejä ja miettiä, että hei tolta tuntui tuon ajan paska tai se kun oli rakastanut. 

Mitä kuuluu nyt? Mitä on kerennyt tapahtua vuoden aikana? Voisin olla julma teille ja sanoa, että helvetin paljon. Voisin kuitenkin vastaa lyhyesti ja jättää sen teidän arvoitukseksi.



Kaikki ahdisti ja pelotti. Kaikki mitä tapahtui ahdisti. Kauppa ahdisti. Peilikuva ahdisti. keho ahdisti. Ihmiset ahdisti. Minä ahdisti.


Itkin omilla syntymäpäivilläni, vaikka kaikilla muilla oli hauskaa.
Ystäväni tulivat ja sanoin, että haluan apua mutten halua olla hullu.
Silloin tajusin, kuinka tyhmä olen ollut ja hain apua

Nykyään koen, että häntä ei ole enää vaikka hän tulee olemaan aina elämässäni.
Myönnän, etten välttämättä tule koskaan rakastamaan ketään samanlailla kuin häntä.
Ehkä se on nii hyvä. En halua tulla enää rikotuksi, loukatuksi ja satutetuksi ties kuinka monta kertaa samanlailla.

TARVITSEE AIKAA, KIITOS.

Tosi ystävät antavat toisen soittaa yöllä kun itkettää.
Antavat tulla viereen, kun ei ole viikkoon nukkunut vain siksi että pelottaa.
Tosi ystävät jaksavat katsoa minua, vaikka silmät ovat turvonneet ja tunnen itseni vatsenmieliseksi.
Kiitos, rakastan teitä.

Menin kirjoituksiin ja olin vasta aloittanut lääkityksen ja kiitos masennukseni ja ahdistukseni olin ollut toimeettomassa tilassa, minkä takia en ollut lukenut yhtään.
Pääsin silti ruotsistakin vahvan A arvosanalla läpi ja olin ylpeä.

Hyvät ystäväni ja sukuni juhlivat juhliani.
Alkoholi virtasi ja nautin prinsessamekosta, mikä oltiin saatu pari päivää ennen lakkiasia valmiiksi.
nyt odotan vappua, että pääsen käyttämään tätä lakkia viimein.

Soluuni oli muuttanut saasta ja jaksoin kestää puoli vuotta sitä, että siivosin toisen ihmisen oksennuksia vessasta ja itkin joka kerta, kun yöllä tuli kotiin.
Haistakaa paska hoas, kun ette koskaan yrittäneet edes.

Voin kesällä kuitenkin paremmin.

Olin jättänyt taakseni suurin osasta myrkyistä pois ja matkustanut Kuopioon pääsykokeisiin ja samoin Lohjalla, missä tutustuin mahtaviin ihmisiin.
En päässyt ammattikorkeaseen, mutta pääsin opisekelemaan Tuusulaan nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajaksi.

Asun nykyään Vantaalla onnellisena kasvien kanssa ihanassa yksiössä ja muutkin huomaavat, kuinka puhkun onnellisuutta. Onnellinen itsestäni ja koen suurta rakkautta itseäni kohtaan.

Lopetin lääkitykseni ja vielä välillä voi ahdistaa ja hermostus laueta asioista. Olen kuitenkin päättänyt jatkaa elämääni. Treenaus, jopa helpottaa ja nautin lihaksistani, sekä annan anteeksi kaikille jäljille mitä olen koskaan tehnyt

Olen onnellinen ja ehkä viisaampi tämän kaiken paskan jälkeen.

Mutta joskus pelkään, että tämä toistuu tai joku satuttaa minua.

torstai 29. joulukuuta 2016

Joulukuun alku ja sen mietteet

Joulukuun alussa heräsin innoistukseen kirjoittamaan taas, mutten omista edelleen omaa tietokonetta joten turvauduin kännykän muistilistaan. Myöhemmin unohdin kirjoitukset kännykkään ja matkustaessani lomalla takaisin Hyvinkäälle löysin kirjoitukset uudelleen. Lopulta päätin kirjoittaa asiat puhtaan raa'asti blogiin kaikki, mitä oli noussu ajatuksiini marraskuun ja joulukuun vaihteessa. 

Luin kerran kirjasta, että kukaan ei voi koskettaa samanlailla. Se on hyvä, koska ties mitä muistoja toisen ihmisen kosketus voisi tuoda. Valitettavasti muistan hyvin kaikki hyvät asiat ja sitä paremmin huonot.

Kerran toivoin, ettei aika koskaan enää liikuisi. Voisin olla nousematta, mutta minun on valitettavasti pakko liikkua ajan mukana.

Vapinaa, katsomista lukkoon, katsomista käsiin, ihmisten kuuntelua, pääni kuuntelua, ole hiljaa, katse käsiin, nouseminen, lukon avaaminen, käsien pesu kahdesti, ulos vessasta ja takaisin ihmisten katseiden alle. Kuuleeko hekin, mitä minä kuullen?

Mitä sä nyt aiot?
 - Itkeä, huutaa ja edetä.


Joskus ajattelin aina, että kun romahdan nii kaadun maahan ja odotan jonkun tulevan nostamaan minut. Tajusin, ettei rakkaus ole sitä. Se on pikemminki sitä, että toinen estää kaatumasta.

Voi kulta pieni, sinulla on aina tilaa tulla juomaan teetäni, katsomaan kynttilöitä ja nukkumaan viereeni. 

lauantai 5. marraskuuta 2016

Silitä ja paijaa minua, että voisin taas nukkua hyvin



Kuinka paljon ihmisen elämä voi muuttua yllättäen? Paljon. 
  • Ennen kirjoituksia olin nii väsynyt, että mielialani alkoi heittelemään. Itkin ihmeellisille asioille ja siten saatoin nauraa sen takia, mutta se vaan muodosti uuden itkun. Kiitän ystäviäni, ketkä jaksoivat minua silloin ja kiitän varsinkin sitä yhtä, kelle sai soittaa paniikkipuheluita. 
  • Muutos, jota en odottanut tapahtuvan. Olen muuttanut kehäkolmosen sisäpuolelle, joka on viennyt aikaa eniten. Elämääni haastavoi fakta, etten omista vielä omaa  konetta. Olkaa lukijat kärsivällisiä...
  • Leikkasin osan identiteettiäni pois. Oli mielenkiintoista kokea, kuinka kone surisee päänahkaa pitkin jättäen siilin mukanaan ja kuinka sinisistä sinisemmät hiukset olivat lattialla. Haluaisin kertoa tarkemmin syyn, miksi leikkasin hiukset pois mutten uskalla vielä kertoa. Ainoa vinkkini on kuvataidediplomi.
  • Kun pyydän ystävääni lähettämään terkkuja:
    '' Terveisii tulevalt kissamummolesbolta'' 
  • Eräänä päivänä tunsin itseni rautatieaseman puluksi. Niin vapaa lentämään ja olemaan, mutta silti eksyksissä sisällä.
    Eksyin taas kerran omiin ajatuksiin. 
  • Joskus mietin, että miksi blogini saa hemmetin usein katselukertoja Ranskasta ja nyt Singaporesta...
  • Kaikki kehut siilistäni lämmittävät minua, aina silloin kun paleltaa. 
  • Olin Tampereella ja koen rakastavani sitä kaupunkia uudelleen ja uudelleen. Pääni sisällä kuulen huutoja ja haluja päästä pian takaisin sinne kaupunkiin.
    PS. Tykästyin Roska-baariin, joten suosittelen.
  • Tein aloitteen keskusteluille. Tein aloitteen tapaamisille. Tein aloitteen kaikelle ja tein myös aloitteen lopulle. Et ollut kuitenkaan lopussa yksin, muttet tehnyt aloitetta sen kertomiseen. Valitettavasti suurimmat viat löyty minussa.
  • En ole aikoihin juonnut, vaikka muutamat kerrat olen baarissa juossut tanssimaan. Hei sillekkin tytylle, kenen kanssa eräänä iltana tanssin melkein pilkkuun saakka.
  • Tunsin itseni niin aikuiseksi, kun ostin maton. Onko minulla oikeus taputtaa itseäni päälaelle ja olla ylpeä? 
  • Kaipailen niitä öitä, kun nukuin. Sen sijaan juon glögiä ja kuuntelen toistolla come on eileen -kappaletta. 

perjantai 14. lokakuuta 2016

Oliks tää ny se Tracon 11???

Se tuskin yllättää ketään, että traconin postaus tulee kuukauden myöhässä. Tullut nii paljon aikaa vieviä asioita, että hyvä kun kerkeää koneella olla. Niistä sitten tulee myöhemmin erikseen postaus, koska seki on suurta infoa.


Normaalisti kirjoitan itselleni muistiin pikaisesti ranskalaisilla viivoilla, mitä viikonloppuna tapahtui. Valitettavasti en ollut muistanut kirjoittaa, joten aivonystyröitä piti hieman hieroo saadakseni edes pikkasen tekstiä. Voitte arvaa, että toimiko. 

Muistelisin, että lauantaina olin lainanut ystäväni peruukkia ja con oli tänä vuona älyttömän hauska. Jätin kirjoitusstressin silloin väliin, vaikka se olikin minulaiselle stressaajalle hyvin haastavaa. Harmittaa vain jälkeen päin, että omat kuvat eivät olleet niin onnistuneita. Syynä on tähän hemmetin kirkas aurinko ja omien hiusten näkyminen vahingossa. Karsin lopulta kuvia, missä hiukseni eivät näkyisi ja päädyin sitten tuohon yhteen. Nykyään ei ole tätä hiusongelmaa, mutta kerron siilistäni lisää myöhemmin.

 Onneksi Aru minun vakiomallini kuvat onnistui ihanasti! Ihailin varmasti koko lauantain hänen poison ivy cossia. Viikonloppuna tuli otettua paljon kuvia, mutta en ollut erikoisemmin kaikkiin tyytyväinen. Sunnuntaina en jaksanut olla kuvattavana saati olisi jaksanut kuvaa muitakaan, mutta välillä se menee niin.

Vaikka kuinka yritän muistella ja keksiä, mitkä kirjoittaisin tänne niin aivonystyräni eivät toimi. Viikonloppuna tapahtui paljon hyviä asioita ja hauskoja asioita, mitä en välttämättä voi kirjoittaa tänne. Joten tänä vuonna traconin postaus on lyhyt ja sekava ja tylsä ja ja kaikkea muuta. Näillä näkymin seuraava tavoite olisi päästä frostbiteen, mutta saas nähdä! Ens kerralla kuulumisia!

sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Epäaktiivisen bloggaajan pälätystä

En ole aikoihin käynnyt bloggerissa. Liikaa asioita ja liian vähän asioita on tapahtunut sen aikana.

Liikun jatkuvasti ja en osaa olla paikoillani. Sateesta on tullut yksi suosikkiasiani ja ristiriitaiset tunteet ovat välillä arkeani. 


Kuuntelen joskus toistolla kappaletta, jonka omistit minulle. En halua kertoa sitä kappaletta kellekkään, ettei kukaan muu omistaisi sitä toiselle tai kuuntelisi niitä sanoja, mitkä kuvastisivat sinun tunteitasi joskus aikoinaan. Onneksi voin kiittää sinua suuresti ystävyydestämme ja uskoa ensimmäistä kertaa ikuisuuteen.

Abitelttailun aikana sain häätää hämäriä ukkoja pois teltan luota. Soitin kännissä ja kysyin, mikä tekee minusta tai jostain toisesta ihmisestä hyvän ihmiseen.En pidä itseäni hyvänä ihmisenä, mutta näin jälkeen päin ajateltuna pahanakaan. Joku nainen luuli minulla olevan OCD, kun pesin hampaita baarin vessassa. Olin loppujen lopuksi ainoa ketä nukkui sinä yönä hyvin. 

Nasuissa olin vitun kännissä. Kehuin ihmisiä liian usein kuumaksi, kuuntelin yhden pariskunnan rakkaustarinan, sain kuulla niin paljon ihania asioita ja sain niin paljon abiveroa. Nukahdin lopulta junaan ja kävelin silmät kiini kotiin väsyneenä...En kadu mitään.


Olen stressannut kirjoitusten takia ja siinä samalla unohtanut elämisen ilon. 

Pidin toogaa koulussa, kun oli enää toivon mukaan 100 aamua jäljellä. Olin silloin kipeä ja kaduin sitä hieman myöhemmin jälkeen päin hieman. 

Ostin eräänä päivänä hempeän puuterin vaaleanpunaisen mekon, vaikka minulle sanottiin sen riitelevän hiusteni kanssa. Paskat. Pystyn kyllä kotiuttamaan vaaleanpunaista vaatekaappiini. 

Jos ikuisuuden päästä ei kuulu mitään traconin postauksesta, niin tiedätte minun olevan kuollut kirjoitusten takia. 



maanantai 22. elokuuta 2016

ketkä muistaa vielä peurameikit?

Olen laiska meikkaamaan. En viihdy meikkiliikkeissä, vaikka minua sanotaan usein tosi neitimäiseksi. Vaikka pukeudunkin vain hameisiin ja melkeinkä kukaan ystävistäni ei ole nähnyt minun kynsiä ilman kynsilakkoja, niin en kuitenkaan koe suurenmoista kiinnostusta meikkeihin. 

Aloin meikkaamaan kutosella, koska ihmiset pitivät minusta niin. Nykyään meikkaan, koska näen itseni kauniimpana ja koen itseni vahvempana niin. Olen kuitenkin laiska meikkaamaan ja arkisin laitan meikkiä mahdollisemman kevyesti. Tekoripset säästään erikoistapahtumiin tai kuvauksiin.

Koen olevani alastomaksi, jos minun kulmani eivät ole vahvasti tehty. Äitini joskus valittaa, että näytän jatkuvasti äkäiseltä tai muistutan Frida Kahloa. Minua ei kiinnosta ja Frida on aika nätti tapaus.

Turhaannut joskus silmiini, koska ne eivät anna paljon vaihtoehtoja. Rakastan niitä silti ja sain viime viikolla kuulla kehut niistä.

Minulle kerran sanottiin, että omistan nätit huulet. Inhoan huulipunaa ja tunnen sen olevan inhottava asia huulillani. Huulikiilloista ei edes tarvitse puhua.


Olen joskus katkera, että olen meikin oravanpyörässä enkä osaa välillä katsoa itseäni ilman meikkiä. En lähde mieluiten tapaamaan ihmisiä ilman että olen meikannut. Se ei ole kuitenkaan mahdottomuus minulle, mutta tytyt/pojat/jotkut olkaa tyytyväisiä itseenne loppujen lopuksi. Minäkin koetan olla tyytyväinen suurin osa ajastani. 

maanantai 25. heinäkuuta 2016

Tien päällä ja katseesi alla olen taas onnellinen.

Älkää katsoko minua. Älkää tänään tai huomennakaan katsoko minua. Katsokaa sen sijaan ystävääni. Leikkasin hänen hiukset omasta tahdostaan ja pakotin hänet flunssassa kesämekkoon kuvattavaksi. Hän oli iloinen kuvista ja se teki kuvaajan iloiseksi.

Juhannuksena en edes tajunnut, että oli juhannus. En edes tajunnut silloin, kuinka paljon rahaa meni taas vahingossa baarissa ja vieläkin mietin yölisiä tekstareitani...

Muistan kuitenkin kun istun baarin vessan kannen päällä jalat nojaten seinää vaste ja katselin keltaisia kaakeleita.


Kuulen, kun muut miettivät minun oloani. Makaan sohvalla, paine rinnan päällä, silmiä kirveltää, huudan väkinäinen hymy kasvoillani taas kerran. Älkää huolehtiko, minulla on kaikki hyvin.

Päätin ottaa itsestäni irti ja pakkasin laukut. Lähdin pois kotoa ja matkasin prideihin, mikä on jo oma tarinansa ja huomasin, että katselit minua välillä pitkästi siellä silloin.

Olen matkannut maalaisseuduilla katsellen elukoita ja kuunellut vanhan mummoni juttuja. 


Olen matkannut 10 tuntia bussissa kohti Kajaania, että voisin kohdata vanhan ystäväni uudelleen ja rakastua hänen keltaiseen retromaiseen keittiöön. Annoin ihmisten ja sinun olla hieman huolissaan, kun melkein pyörryin kauppaan ja voin kotimatkan ajan huonosti.


Matkasin parin lepopäivän jälkeen Tampereelle viikoksi ja taisin joka ilta juoda kaakaon kissanmintulla. Olin sen viikon ajan hyvin onnellinen, varsinkin kun näin eräänä päivänä sinun katseesi uudelleen ja tunsin, kuinka vahvasti pidit kädestä kiini. Et selvästikkään lopussa kiirehtinyt, mikä nauratti ja minun oli pakko vetää sinut uudelleen lähelleni. Toivottavasti et myöhästynyt minun takia ja toivottavasti hymyilit kotimatkalla yhtä tyhmästi kuin minä. 


Lopulta tuli päivä, kun halusin päästä palavasti kotiin. Kotiin, missä voin rauhassa olla antisosiaalinen ja nukkua kaiken väsymyksen pois. Täällä kotona, minä odottelen sinun viestejä ja mietin, milloin taas pääsen näkemään katseesi. Haluan, että katsot minua taas tutkivasti ja hymyilen...